Ja Pohjolan jumalat ovat viimein puhuneet minulle. Olen lukenut riimuteoriaa kirjallisuusteorian muodossa ja aivan uusinta uutta tutkimusta. Se ei ole oma tieteenalani mutta kirjallisuusteoria on tieteenala, jonka argumentointia joudun käyttämään sillä tavalla, että oman tieteenalani edustajat ymmärtäisivät, mitä sanon. Oma tutkimukseni tulee monitieteisellä metodillaan lähelle kirjallisuusteoriaa. Oma metodini, jota olen työstänyt tänä vuonna kymmenen vuotta, on muodostettu kvanttimekaniikan prosessien tutkimuksen, mikrostorian teoretisoinnin (mikrohistorian alkuperäinen muoto) ja feministisen historiantutkimuksen teorian pohjalta. Huomasin vähän aikaa sitten, että professori Lila Yawn on käyttänyt väitöskirjassaan yllättäen samantyyppistä itsemuotoilemaansa teoriaa poislukien kvanttimekaniikan. Yawn on takuulla ainoa henkilö maailmassa, joka laillani tietää, mitä on prosessien tutkimus historiassa. Se on erittäin raskasta ja vaativaa fyysisesti ja henkisesti ja mentaalisesti. Ei voi keskittyä yhteen spesialiteettiin vaan kaiken täytyy olla spesialiteettini alaista, siihen täytyy pyrkiä, jotta voin ymmärtää, mistä ja kuinka historian prosessit muotoutuvat — kuinka historia tapahtui; kuinka päästiin tähän tiettyyn tutkittavaan tapahtumaan tai ilmiöön, mitä oikeastaan tapahtui. Samalla prosessien tutkimus on palkitsevinta, sillä kuten sekä Yawnin että minun oppiäitini, feministisen historiantutkimuksen klassikkoteorian muotoilija Joan W. Scott on muotoillut uudenlaista historian tulkinnan näkemystä: Scott
kirjoittaa historian muutoksen tulkinnasta ja siitä, että miten tärkeää on ymmärtää toisiinsa
liimautuneiden historiallisten prosessien luonne. Mikä kiehtovinta, Scott irtisanoutuu
näennäisestä kausaliteetista tapahtumien selittäjänä (kuten minäkin; ajat sitten) ja haluaa selittää historiaa kysymällä
kuinka asiat tapahtuivat, jotta voimme ymmärtää miksi ne tapahtuivat.