Olen etsinyt erästä riimua käsikirjoituksista (katso edelliset blogin tarinat). En vieläkään ole sitä löytänyt, mutta sitä vastoin löysin metalliepigrafiikkaa, yhden kolikon itäanglialaisen hallitsijan lyömänä, missä tuota riimua tai sen visuaalista vastinetta on käytetty sen tietyn äänteen merkkinä, jollaisena sitä on selvästi käytetty myös omassa inskriptiossani. Huomaa Danelawn alue jälleen kerran, Itä-Anglia (ajalliset kerrostumat näkyvät inskriptiossani myöskin eli vaikka Itä-Anglia ei ollut viikinkien asuttama vielä, niin samalle alueelle he tulivat hieman myöhemmin).
Riimujen käyttöhän oli vaihtelevaa; niitä ei voi verrata latinalaisilla kirjaimilla kirjoittamiseen. Esimerkiksi anglosaksien futhorceissa on monia riimuja, joiden äännettä ei tunneta tai joiden ääntämys näyttäisi vaihtelevan ajallisesti ja paikallisestikin. Myös riimujen ulkoasu on muuttuvaa jopa saman ajanjakson sisällä eri kirjoittajien toimesta. Lisäksi on olemassa riimuja, joilla oli ehkä vain tietty symboliarvo, ja usein tuo arvo on meille tuntematon. Ja käsite symboli on edelleen mielestäni väärä, anakronistinen: mielestäni vaikuttaa pikimminkin, että riimujen selite yksittäisten riimujen kohdalla oli prosessi.