Tutkimani esineen sisältämästä inskriptiosta olen jo löytänyt noin tuhannen vuoden paleografisen kaanonin jatkumon. Viimeiset päivät täällä olen kertonut löytäneeni toisenkin kaanonin. Tämäkin kaanon voi ulottua suunnilleen noin ensimmäisen vuosisadan loppuun eli se on suunnilleen samanikäinen kuin ensin löytämäni. Koska tutkimukseni metodi on erityyyppinen kuin on totuttu (katso Lila Yawnin kirjoittama tekstinpätkä aivan tämän blogin ensimmäisessä kirjoituksessa), niin joudun tutkimaan todella pitkiä ajallisia prosesseja, ja koko ajan kasvava tietomäärä on ääretön, sanoin tutkimuksen eri genrejen määrä.
Mutta eilen tajusin tutkimusta lävitse kahlatessani, että löytämä kirjain kuuluu todellakin erään kielen erääseen erityispiirteeseen. Tämä piirre kyllä tunnetaan; siitä on olemassa tieteellistä debattia jo 1400-luvulta mutta eilen löysin tutkimusta, joka tuo tutkimukseeni aivan tarkkaa ajallista ja kontekstoitua evidenssiä. Siis jälleen yksi läpimurto varsin vankassa ja jo muutoin todistein peitetyssä hypoteesissani siitä, että keitä olivat kyseisen tutkimani esineen omistajat. Esineen omistajat ovat tähän astisessa historian tutkimuksessa jääneet historian tomuun.