Inskriptioni oli oikeassa tulkitsemani mukaan siitä, että suolla tapahtui jossakin vaiheessa jotakin tragedista ja dramaattista. Tutkimukseni näyttää (ehkä lopullisesti?) pysähtyneen tietylle maantieteelliselle suoalueelle — siis eräänlainen paikkarajaus –, joka vaikuttaa ehkä olevan myös inskriptioni etsitty syntypaikka (ainakin tällä hetkellä vaikuttaa siltä mutta tutkimukseni voi tarkentaa asiaa vielä). Olen aiemmin kirjoittanut blogin tarinoihin, että inskriptiosta tulkitsemani mukaan tuota suota kohtasi jokin äkillinen luonnonolojen muutos, todennäköisesti suon kuivuminen kuumuuden vuoksi (tai ihmisen aiheuttama kuivaaminen), ja elinolosuhteet suolla muuttuivat mahdottomiksi.
Nyt on niin, että itse asiassa tuota nimenomaista suota kohtasi roomalaisajan lopussa väestökato, joka on voitu arkeologisista lähteistä todentaa: kyseessä ei ole asuintilojen koon pieneneminen tai niiden määrän väheneminen, mitkä yleensä kertovat elinolojen muutoksesta huonompaan myös vaan kyseessä on arkeologien mukaan aivan totaalinen väestökato alueella tiettyyn aikaan.